Pay N Play 2024
Pay N Play 2024PitkävetovihjeetJaume Munar - Arthur Rinderknech

Ranskan ATP vihjeet 20.9.2022: Mega ja maltti kerroin

Julkaistu: 20 syyskuun, 2022, päivitetty: 20 syyskuun, 2022
Pitkävetovihje

Tiistaihin lähdetään lätkimään kaksi tennistä uuniin. Ranskassa jatketaan tänään väkevästi ATP turnausta ja sinne myös päivän pitkävetovihjeet kohdistuu.

Jaume Munar – Arthur Rinderknech

Ranskassa pelattava miesten ATP -turnaus jatkuu vielä tänään ensimmäisen kierroksen otteluilla. Luvassa on kolme ottelua vielä tiistaille, mutta kahdesta niistä poimitaan päivän pelivihjeet talteen.

Suomen aikaa klo 16:30 alustavasti alkavassa ottelussa ovat vastakkain espanjalainen Jaume Munar (56. ja ranskalainen Arthur Rinderknech (60.). Rinderknech pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä.

Jaume Munar

25-vuotias espanjalainen on pelannut melko hyvän ja tasaisen kauden, mutta suurempia voittoja ei ole vielä tullut tilille. Kesäkuun puolivälissä Munar voitti italiassa haastaja-tason turnauksen ja sen jälkeen ei ole päässyt ATP turnauksissa enää kolmatta kierrosta pidemmälle.

Kolme edellistä turnausta on päättynyt ensimmäisellä tai toisella kierroksella, mutta näistä todettakoon, että vastustajat ovat olleet maailman kärkeä, joten Munarin heikkoudeksi tappioita ei voida kutsua silti.

Arthur Rinderknech

27-vuotias ranskalainen on kesäkuusta tähän päivään asti ehtinyt voittaa yhden haastaja-tason turnauksen ja toisessa edennyt finaaliin asti, mutta ATP tasolla suurta menestystä ei ole tullut. Ranskalaisen tämän hetkinen pelivire on kuitenkin melkoisen hyvän näköistä, joten odotukset turnauksessa menestykseen ovat melko suuret.

Ranskalainen on hyvä ATP tason peruspelaaja ja pystyy haastamaan pelaajia aina TOP30 asti melko väkevästi.

Pelivihje

Tämän hetken pelivire ja kotietu tekevät Rinderknechistä mainion pelikohteen kertoimella 1.60, sillä ottelun pitäisi olla melko selvä.

Ranskan ATP vihje #1

Betsaa näillä

Betzerk
Nappaa uudella Betzerkillä vedonlyöntiin 100% bonus jopa €100 saakka! Pelaa pankkitunnuksillasi ilman rekisteröitymistä kasinolla, live-kasinolla sekä vedonlyöntiä.

Ennen kuin siirrytään päivän toiseen kohteeseen, niin huomautuksena, että olethan jo kurkannut jälleen lisätyt uudet pay n play kasinot 2022 etusivultamme?

Simon Gilles – David Goffin

Päivän toinen vihje löytyy samasta turnauksesta kun suomen aikaa alustavasti klo 19:00 ovat vastakkain ranskalainen Simon Giller (175.) ja belgialainen David Goffin (62.). Kotiyleisön suosikki on paljon tavallista tasoaan parempi laadukkaita vastustajia vastaan ja monesti yltää jopa melkoisiin yllätyksiin.

Simon Gilles

37-vuotias ranskalainen on kauden aikana käynyt pelaamassa muutamissa ATP tason turnauksissa, mutta voitot ovat melkein kaikki tulleet karsintaotteluista, joten missään maagisessa vireessä kokenut Gilles ei tällä hetkellä ole. Ranskalainen pelaa kuitenkin huomattavasti paremmalla tasolla, kun vastassa on kovemman kaliiberin pelaaja.

Varmasti kotiyleisön edessä Gilles saa tarvittavan lisäboostin peliin. Nopeat alustat ovat ranskalaiselle paras alusta ja kovan syötön avulla jopa ottelun voittaminen on mahdollista.

David Goffin

31-vuotias belgialainen on kauden aikana noussut todella alhaalta korkealle ja jälleen on matkalla alaspäin. Ranking ja pelivire kulkevat Goffinilla pitkälti käsi kädessä ja tällä hetkellä suunta on vahvasti alaspäin. Goffin on kauden aikana voittanut todella kovia nimiä, mutta heinäkuun aikana suoritukset ovat ottaneet jälleen melkoisen kuopan.

Goffin on laadukas pelaaja, mutta huonossa vireessä pelaaminen ei tahdo sujua kovinkaan hyvin.

Pelivihje

Päivän toiseen pelivihjeeseen laitetaan sisään yllätysmomenttia Simon Gillesin voitolla ja kertoimella 3.80. Panosta voi hieman laskea tavallisesta. Tähän kohteeseen kannattaa kurkata sivustomme pay n play vedonlyöntisivut ja hyödyntää herkullisia tarjouksia.

Ranskan ATP vihje #2

TurboVegas
TurboVegasilla saat käteispalautusta niin vedonlyönnissä kuin myös kolikkopeleissä! Kasinon puolella pelaajille on tarjolla 10% cashback ja urheiluvedonlyönnissä 5%.
Netbet
NetBetillä pääset pelaamaan 50% bonuksella, joka on saatavilla 50 euroon saakka! Käytä talletuksesi yhteydessä bonuskoodia: WELCOME50 – ilman rekisteröitymistä (Trustly Pay N Play)!

Viimeisimmät vetovihjeet

Kommentoi

Kommentoi vetovihjettä!