Pay N Play 2024
Pay N Play 2024PitkävetovihjeetLauren Davis - Camila Giorgi

Tennis vedonlyöntivihjeet 16.6.2022: Kaksi loisto kerrointa

Julkaistu: 16 kesäkuun, 2022, päivitetty: 16 kesäkuun, 2022
Pitkävetovihje

Viime aikoina tennis pitkävetovihjeet ovat napsuneet kotiin melko mukavasti ja tänään jaktetaan iltapäivälle kahdella kohteella, joista rakentuu vaikkapa mukava tupla!

Iso-Britanniassa pelattavan Birmingham WTA-turnauksen otteluissa ratkotaan puolivälieriin etenevät pelaajat. Suomen aikaa klo 13:00 alustavasti alkavassa ottelussa ovat vastakkain yhdysvaltalainen Lauren Davis (108.) ja italialainen Camila Giorgi (26.)

Lauren Davis

28-vuotias yhdysvaltalainen pelaaja on pelannut hieman alavireisen kauden tähän asti. Nopeat kentät sopivat hyvin Davisin pelityyliin ja nurmikentällä pelaaja on saanut aikoinaan kerättyä paljonkin kovia päänahkoja. Tällä hetkellä peliformi tuntuu olevan nousussa, joten päivän ottelussa voi tapahtua mitä tahansa. Pelaajat ovat kohdanneet toisensa yhteensä viisi kertaa, joista Davis on voittanut viimeiset neljä.

Camila Giorgi

30-vuotias italialainen on pelannut myös hieman alavireisesti vuoden 2022 puolella. Paras suoritus oli Ranskan Avoimien kolmas kierros. Nurmikentällä Giorgi on ehtinyt pelata yhden turnauksen, joka päättyi toisella kierroksella 2-1 tappioon Dartia (106.) vastaan. Giorgi ei ole vielä parhaimmillaan nurmikentällä ja sen takia onkin ihme kuinka paljon markkinat suosivat italialaista päivän ottelussa.

Pelivihje

Ottelun voimasuhteet ovat lähes 50/50, mutta silti italialainen on kertoimissa valtava ennakkosuosikki. Lauren Davisin voitolle saatavilla oleva 3.00 kerroin on ehdottomasti kokeilun arvoinen peli-idea, mutta panoksien kanssa saa olla hieman varovainen.

Kurkkaa tämänhetken parhaat vedonlyöntitarjoukset ja poimi parhaat!

Birmingham WTA vedonlyöntivihjeet 16.6.2022

Betsaa näillä

Betzerk
Nappaa päivän tennis kohteet tuplana kiinni betzerkillä ja lunasta 100€ pelirahaa vain 4x kierrätyksellä!. Pelaa ilman rekisteröitymistä ja parhailla kertoimilla!

Tänään toinen kohde iltapäivään tulee ATP:n puolelta, jossa tarjolla on niinikään loistava kerroin. Kurkkaa parhaat pay n play vedonlyönti -sivut ja nappaa tupla kiinnii bonuksilla!

Iso-Britanniassa pelattavan Lontoo ATP-turnauksen otteluissa ratkotaan puolivälieriin etenevät pelaajat. Suomen aikaa klo 14:00 alustavasti alkavassa ottelussa ovat vastakkain yhdysvaltalainen Tommy Paul (35.) ja sveitsiläinen Stan Wawrinka (290.)

Tommy Paul

25-vuotias yhdysvaltalainen ei ole saanut kerättyä menestystä vuoden 2022 puolella turnauksista. Pelaaja ei ole voittanut kahta ottelua enempää missään turnauksessa, eikä tämän hetkinen pelikunto ole paras mahdollinen. Vaikka Paul onkin parhaimmillaan nopeilla alustoilla, niin pelaajan parasta suoritustasoa ei olla päästy ainakaan vielä näkemään. Hollannissa pelatun S-Hertenboschin ATP-turnauksessa Paulin matka päättyi jo avauskierroksella.

Stan Wawrinka

37-vuotias tenniskenttien sveitsiläinen konkari otti tärkeän voiton turnauksen ensimmäisessä ottelussa, kun vastassa oli yhdysvaltalainen Frances Tiafoe (27.). Wawrinka ei ole paljoakaan viime aikoina pelannut, mutta tämän hetkinen pelikunto näyttää todella hyvältä. Markkinoita hämää paljon pelaajan ranking sijoitus, joka johtuu vähäisestä pelimäärästä. Wawrinka on kaikilla osa-alueilla vastustajaansa parempi, eikä ottelusta pitäisi tulla edes minkään sortin trilleriä.

Pelivihje

Markkinat eivät suosi kokenutta sveitsiläistä ranking sijoituksen takia kovinkaan paljoa, mutta oikeasti Wawrinka on varteen otettava pelaaja menemään turnauksessa todella pitkälle. Peleille laitetaan Wawrinkan voittoa mainiolla 2.15 kertoimella.

ATP Vetovihjeet 16.6.2022

TurboVegas
TurboVegasilla saat käteispalautusta niin vedonlyönnissä kuin myös kolikkopeleissä! Kasinon puolella pelaajille on tarjolla 10% cashback ja urheiluvedonlyönnissä 5%.
Netbet
NetBetillä pääset pelaamaan 50% bonuksella, joka on saatavilla 50 euroon saakka! Käytä talletuksesi yhteydessä bonuskoodia: WELCOME50 – ilman rekisteröitymistä (Trustly Pay N Play)!

Viimeisimmät vetovihjeet

Kommentoi

Kommentoi vetovihjettä!